Valtin toiminta keskeytyy korona-viruksen takia

Kennet Holmström
13.3.2020

Valtti seuraa Palloliiton ohjeistusta ja keskeyttää kilpa- ja harjoitustoimintansa määräajaksi.

Valtioneuvoston ja Palloliiton suosituksen mukaisesti Puotinkylän Valtin hallitus on päättänyt keskeyttää joukkueiden harjoitus- ja pelitoiminnan ainakin maaliskuun 2020 loppuun saakka. Lisäksi myös joukkuekuvaukset (20.3 & 27.3), seuran talkoot (28.3) sekä seuran toimintaseminaari (5.4) peruuntuvat.

Seurana toivomme, että tällä linjauksella voimme tehdä oman osuutemme pandemian aiheuttamien ongelmien lieventämiseksi.

Valmentajat tulevat mahdollisuuksien mukaan aktivoimaan pelaajia omatoimiharjoitteluun. Seuran Volkswagen areena on käytettävissä mutta klubitalo on kiinni. Isompia kokoontumisia tulee välttää.

Toivotaan, että pääsisimme mahdollisimman pian palaamaan normaaliin arkirytmiin. Sitä ennen, kunnioitetaan yleisiä ohjeistuksia ja pidetään toisistamme huolta. Yhdessä tästä selvitään!

Seuraamme tilannetta ja päivitämme linjauksia viranomaisohjeiden niin vaatiessa. Tiedottaminen tapahtuu pääasiassa nettisivuilla ja sähköpostilla. Joukkueet infoavat erikseen joukkuekohtaisista tapahtumista mutta kaikki seuraavat yhteisiä seuran ja Palloliiton määräyksiä.
 

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) ajankohtaisin tiedote koronatilanteesta:

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19

Palloliiton tiedote kilpatoiminnan tauosta:

https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/liittohallitus-paatti-jalkapallon-kilpailutoiminnan-valiaikaisesta

 

Palloliiton ohjeistus koronaepidemiaan liittyen:

https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/paivitetty-ohjeistus-seuroille-koronavirusepidemiaan-liittyen

 

Koronavirus aiheuttaa äkillisen hengitystieinfektion. Oireita voivat olla: yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut ja päänsärky. Jos epäilet tartuntaa, ole yhteydessä paikalliseen terveysviranomaiseen. Älä hakeudu terveysasemalle, ennen kuin olet ollut puhelimitse yhteydessä lisäohjeistuksen saamiseksi. 

 

Ystävällisin terveisin,

 

Kennet Holmström

Toiminnanjohtaja

toimisto@valtti.info

p. 0400-844196


Tom Spaak

Hallituksen puheenjohtaja

tom.spaak@gmail.com

p. 0400 283752