2014 lokakuu

Moikka!

Vuosi vierii vääjäämättä kohti loppuaan ja kausi alkaa olla päätöksessään. Illat pimenevät ja tunnelma kentällä sen kuin kohoaa, eikö vain. No joo, tällainen tuli mieleeni kuin olin tuossa eräänä sunnuntai-iltana harjoittelemassa "omalla ajalla" pojan kanssa ja kenttä oli tupaten täynnä. Syksyn illat täällä kentällä ovat omalla tavalla hienoa aikaa vaikkei lämpötila enää nousekaan kovinkaan korkealle.

Pelikausi tosiaan alkaa olla lopuillaan ja uusi kausi käynnistymässä. Tuloksellisesti kausi on mielestäni ollut hieno. Valtin juniorijoukkueet ovat entistä laadukkaampia ja ylöspäin ollaan vielä menossa. Poikapuolella IHU takaa sen, että meillä on korkeatasoisia joukkueita automaattisesti joka vuosi - nyt siis 03-, 02- ja 01-ikäluokat jo. Tyttöpuolella taas on laadukkaita ryhmiä monessa ikäluokassa ja pelaajamäärät kasvussa.

Tuo pelaajamäärien kasvu on ollut seurassamme päätavoitteena nyt ainakin pari vuotta ja tänä vuonna olemme menneet mahtavasti eteenpäin määrissä. Pelaajamäärä lähenee 550 ja tähän vielä päälle ikämiespelaajamme ja salibandyjäsenet, joten olemme kivasti päässeet tavoitteeseemme. Tästä pitää saada määrät jatkuvaan nousuun ja samalla keskittyä joukkueiden toiminnan laadun kehittämiseen.

Kaikki puitteet ovat tosiaan nyt kunnossa ja pitää yrittää käyttää hyväksi tämä purjeisiin tullut myötätuuli. Koska myös taloutemme on mallillaan niin uskalsimme johtokunnassa tehdä päätöksen alennetuista kausimaksuista. Tähän palaamme vielä syyskokouksen jälkeen mutta sieltä on mukavia uutisia luvassa. On hienoa, että hyvin hoidettu talous näkyy ensi vuonna myös jäsenistölle ja voimme alentaa kausimaksuja jonkin verran.

Seuran kauden päättäjäisjuhla juhlitaan 23.11 kello 13-1430 Vartiokylän työväentalolla. Tänne kaikki mukaan viihtymään. Toivottavasti tuolloin jaossa paljon taitokisamerkkejä ja ehkä taiomme vielä jonkun yllätysvieraankin paikan päälle...

Koska seuraan tosiaan on tullut runsaasti uutta verta niin lienee paikallaan mainostaa äijä- ja mimmifudistamme. Äijät (siis minä muut kaltaiseni) pelaavat sunnuntaisin 20-21. Tänne on kaikki fudiksesta kiinnostuneet miehet tervetulleita. Naisille mimmifudista tarjolla torstaisin 20-21. Molempiin ryhmiin ovat kaikki halukkaat tervetulleita.

Ja näin syksyn aikaan sopii varmaan myös mainostaa fanipipojamme. Eli noita keltavihreitä logollisia pipoja saa täältä toimistolta ostaa 15€ hintaan. Toivottavasti niitä näkyisi mahdollisimman paljon kentällä ja kentän laidalla.

Eipä muuta kuin mennään kohti talvea ja toivottavasti talven treenivuorot olivat kohtuulliset kaikille pelaajille.

Kennu