Kesäkuun alun kuulumisia

5.6.2024

Myöhästelleen kevään jälkeen lämmin keli lopulta saapui myös Puotilaan ja sarjatkin ovat päässeet kunnolla käyntiin. Perinteinen Valtin kesäleiri alkoi ja kesälomille koulusta siirtyneitä junioreita kirmaa Puotilan kentällä kahden viikon ajan yhteensä peräti 200. Vanhempia junioreita ja edustusjoukkueen pelaajia nähdään puolestaan leirin ohjaajina. 

 

Miesten edustusjoukkue on pelannut Kolmosta seitsemän kierrosta ja löytyy lohkonsa kolmannelta sijalta. Joukkue on voittanut viisi ottelua, hävinnyt yhden ja pelannut yhden tasapelin. Maaliero 22-4 kertoo tiiviistä puolustuspelistä sekä tehokkaasta hyökkäyspelistä. 

 

Naisten edustusjoukkue on pelannut Naisten Kakkosessa viisi ottelua voittaen niistä kolme ja häviten kaksi. Peli on kulkenut varsin mallikkaasti, mutta maalinteko on tuottanut vaikeuksia mistä kertoo myös maaliero 8-8. Avausottelu ylivoimaista ennakkosuosikkia Gnistania vastaan päättyi 2-4, joten myöskään Valtin maaliin ei ole ollut helppo palloa toimittaa. Suomen Cupin ottelun EIF:iä vastaan Valtti voitti selkein 8-0 lukemin ja seuraavaksi vastaan asettuu Kansallisen Liigan Honka keskiviikkona 19.6. 

 

T18 (B-tytöt) ikäluokassa Valtin SM-joukkue otti avausvoittonsa FC Lahtea vastaan selvin 4-1 lukemin ja on kuuden kierroksen jälkeen sijalla kahdeksan. Ykkösessä puolestaan on pelattu jo yhdeksän kierrosta ja Valtti varmisti hienosti Ykkösen sarjapaikkansa syyskierrokselle kaksi ottelua ennen kevätkierroksen päättymistä. 

 

P20 (A-pojat) ikäluokassa tälle kaudelle perustettu Valtin ja Gnistanin yhteisjoukkue on Ykkösessä oman lohkonsa toisena seitsemän kierroksen jälkeen. Lohkoa johtaa puhtaalla pelillä JäPS, joka on varmistanut jo karsintapaikkansa, kun kaksi kierrosta on jäljellä. 

 

P17 (B-pojat) on kaksi kierrosta ennen Kakkosen kevätkierroksen päätöstä lohkonsa piikkipaikalla ennen Gnistania ja LPS:ää, joita vastaan Valtti on jo pelannut. Nousu Ykköseen on siis omissa käsissä. Päävalmentaja Sami Johansson kommentoi kevätkierroksen sujumista maltillisesti: - Kauden alussa asetimme joukkueelle tavoitteeksi nousun Ykköseen. Kevään pelit ovat menneet niin tuloksellisesti kuin pelillisesti oikein hyvin. Kevätkierrosta on jäljellä kaksi peliä ja näissä peleissä kun pystymme pelaamaan omalla tasollamme, tavoite on saavutettavissa.