Valtin edustusjoukkueiden kaudet käynnistyneet - miehillä vakuuttava alku

6.5.2024

Valtin edustusjoukkueiden kaudet ovat käynnistyneet, kun naisten edustusjoukkue pelasi sunnuntaina avausottelunsa lohkon ennakkosuosikkia Gnistania vastaan. Avausottelu piti olla viikkoa aiemmin Lappeenrannassa, mutta siirtyi Suomen Cupin takia. Kotijoukkueen hyvä taistelu ei riittänyt, vaikka pelin alussa saadusta rangaistuspotkusta Alexandra Nyman veikin Valtin johtoon, kun vieraat tasoittivat heti seuraavasta hyökkäyksestä. Gnistanin Kansallisessa Liigassakin vuosia pelanneet avainpelaajat käyttivät maalipaikkansa tehokkaasti ja pisteet matkasivat Oulunkylään lukemin 2-4. 

Miesten edustusjoukkue avasi kautensa puolestaan 20.4. selkeällä vierasvoitolla Loviisassa FC Loviisan vieraana lukemin 0-5. Samoihin lukemiin päädyttiin perjantaina 26.4. kotiavauksessa HerTo:a vastaan ja ottelussa nähtiin myös puhdas hattutemppu, kun tauolla kentälle vaihdettu Antonio "Toni" Oris viimeisteli 15 minuutissa kolme maalia saatuaan tätä ennen vielä varoituksenkin. Toinen kotiottelu perjantaina 3.5. pelattiin hyvässä kevätsäässä Töölön Taistoa vastaan eikä Valtti antanut yllättää itseään vaan hallitsi ottelua ja otti kolme pistettä vakuuttavasti lukemin 3-0. 

Toni Oris oli jälleen hyvässä vireessä.
Kapteeni Pierre Nlate johti puolustusta mallikkaasti tässäkin ottelussa
Valtti on saanut juhlia maaleja alkukaudesta.